Miksi juuri Tonin valmennus?

Olen 100% sitoutunut kulkemaan rinnallasi sisäisen johtajuuden kehittämisen polkua, kun valitset sille lähteä.
Olen toiminut erilaisissa johtotehtävissä yli 15 vuoden ajan. Työntekijänä, virkamiehenä, liiketoimintajohtajana, toimitusjohtajana, sivutoimisena yrittäjänä ja nykyisin kokopäiväisenä yrittäjänä.
Olen johtanut projekteja, prosesseja, taloutta, liiketoimintaa, verkostoja ja henkilöstöä.
Olen vastannut yli 30 miljoonan euron ja yli 200 henkilön organisaatiosta ja ollut käynnistämässä uutta liiketoimintaa täysin tyhjältä pöydältä.
Tiedän mitä johtaminen on.
Koko työurani ajan olen saanut mahdollisuuden kehittää ammatillista osaamistani, mutta ennen kaikkea olen saanut kulkea henkilökohtaisen kehittämisen ja kehittymisen polkua.
Olen oppinut itsereflektointia ja vertaisarviointia, oppinut esimiehiltäni ja johdettaviltani.
Viime vuodet olen syventänyt henkilökohtaista polkuani ja todella tutkinut sitä, kuka minä olen egominän alla. Nämä vuodet ovat johtaneet muutoksiin lähes kaikilla elämäni alueilla. Muutokset eivät ole olleet helppoja, mutta ne ovat kaikki ohjanneet minua lähemmäs itseäni ja omaa totuuttani, omaa autenttista polkuani. Kaikkien muutosten suunta on ollut pelkästään positiivinen.
Haluan auttaa johtajia astumaan johtajuudessaan uudelle tasolle, jolla he voivat toimia aidossa läsnäolon tilassa ja vaikuttavammin. Teemme sen yhdessä tavalla, joka vaikuttaa kaikilla elämän osa-alueilla.
Autenttisen johtajuuden valmentajana autan valmennettaviani löytämään oman polkunsa ja voimansa, sekä kehittämään itsetuntemusta, sisäistä tasapainoa ja toimijuutta.
Valmennuksissani ammennan käytännön case-esimerkkejä oman johtajuuteni onnistumisista, mutta myös epäonnistumisista. Useimmiten juuri epäonnistumiset opettavat meille eniten, kunhan niihin suhtaudutaan oppeina ja myötätunnolla.
Käytän teoreettisia viitekehyksiä tuomaan laajempaa ymmärrystä autenttisuuden merkityksestä johtajuudessa ja ihmisyydessä.
Merkittävä osuus valmennuksesta on erilaisia läsnäoloharjoituksia. Niiden avulla löydämme yhteyden itseemme. Mikäli emme ole yhteydessä itseemme, emme voi olla sitä myöskään muille.
Milloin viimeksi olet ollut kohtaamisessa, jossa toinen oli täysin läsnä? Nämä ovat syvästi vaikuttavia hetkiä, eikö vain?
Valmennukseni eivät sovi kaikille. Ja tämä ei ole myyntikikka, vaan tarkoitan tätä todella. Tästä syystä haastattelen kaikki valmennukseeni haluavat etukäteen, koska haluan varmistua että voin palvella juuri sinua.
Sinun ei tarvitse olla mitään muuta kuin itsesi, mutta edellytykseni on että sitoudut itseesi valmennuksen ajan, ja toivottavasti myös sen jälkeen. Teet sen itseäsi varten, et minua. Minun tehtäväni on valmentaa ja tukea sinua.
Jos tämä vastaa sinulle kysymykseen, että miksi juuri Tonin valmennus, niin ota yhteyttä ja aloitetaan elämääsi muuttava polku.