Kesälomat lähestyvät, aiotko aloittaa ne sairastamalla vai megariidalla kumppanisi kanssa?
Kesälomakausi lähestyy. Nyt on pakko painaa vielä hetken kaasua, että kohta pääset sinne talvella varatulle lomamatkalle kumppanisi tai perheesi kanssa.
Maailma pitää kuitenkin saada ennen lomia valmiiksi, sillä eihän sijaisiin voi luottaa tai niitä ei ole järjestetty. Viimeiset palaverit on sovittava vielä juhannuksen aaton aatolle, siitä sitten palaverin puolessa välissä on hyvä hikoilla kehoa mukavasti virittävässä stressissä whatsapilla kotipuoleen että onhan siellä nyt kaikki valmiina eteisessä odottamassa kuin rivisotilaat.
Palaveri päättyy ja vieläpä ajallaan, ja pääset kotiin vielä keskivaikean ruuhkan läpi. Alkaa auton lastaus jossa jokainen sekunti ratkaisee. Auta armias kun kaikki ei kuitenkaan ollutkaan vielä valmiina lähtöä varten. Aikaa kuluu jotakin pehmolelua tai kivaa paitaa etsiessä.
Kauppaan pitää päästä jo lähtemään, ja pääsettekin ennen pitkää. Sielläkin on aika messevät jonot. Kassan jälkeen kiroat entistä enemmän kuinka myöhässä jo ollaan. Otsasuoni pullottaen ulos kaupungista ja keskivaikea ruuhka vaihtuukin mateluksi tien päällä. ..
Tätä tarinaa voisi jatkaa koko loman läpi. Siihen sisältyy suuri määrä suunnittelua, paljon pettymystä sekä olosuhteisiin, tapahtumiin että kumppania kohtaan.
On hyvin todennäköistä, että joko sairastut loman alkamisen kunniaksi tai päädytte eroamaan loman päätteeksi.
Miksi näin?

Kun asetat itsesi johonkin rooliin, niin rooliin liittyy aina odotuksia. Työpaikalla se voi liittyä vaikkapa jonkinlaiseen sankarijohtajan rooliin, jossa ei ole tilaa epävarmuudelle tai tunteiden ilmaisulle ja haavoittuvaisuudelle. Kehosi kyllä tunnistaa, että tällaisessa roolissa ei ole terveellistä olla. Ensin keho kuiskaa, sitten se puhuu ja lopulta huutaa ellet kuuntele sitä.
Itsekin olen ollut tässä tilanteessa. "Hyvä työntekijä sairastaa omalla ajallaan".
Rooleja ylläpitäessä läsnäolo katoaa, ja siitä yhteydettömyyden tilasta kun luodaan odotuksia ja toiveita kumppania kohtaan loman ajaksi, että silloin on vihdoin aikaa nauttia yhdessäolosta ja rakkaudesta, niin eihän se niin toimi. Useita kuukausia ladattu omia odotuksia siitä millaista yhteisen ajan tulee olla loman aikana, ja kun yhteyteen ei päästä laskeutumaan sormia napsauttamalla ja läsnäolo huutaa edelleen poissaoloaan, niin pettymyksiähän siinä on luvassa.
Miksi ihmeessä kirjoitan tästä nyt enkä juhannusviikolla?
Siksi, että sinulla on vielä mahdollisuus tarkistaa odotuksiasi kesäkuulle ja lomia edeltävälle ajalle.
Voisitko höllentää vähän? Voisitko tiputtaa vähän odotuksia ja lisätä kommunikaatiota, aitoa kommunikaatiota läsnäolon tilasta käsin?
Vähemmän suorittamista, enemmän olemista.
We are human beings, not human doings.
Lämpöä, valoa ja rakkautta<3