
Kuinka elää autenttisesti?
Autenttisuus on minulle koko elämää läpileikkaava arvo ja toimintamalli. Se ei ole aina ollut sitä, ja siksi näen autenttisuuden valtavan suuren merkityksen nyt, kun peilaan elettyä elämääni nykyisen uskomus- ja arvojärjestelmäni valossa.
Autenttisuus on valinta
Ensinnäkin, aloitetaan siitä, että autenttisuus on jokaisen opittavissa oleva taito, ja siten myös valinta. Jokainen meistä voi milloin tahansa valita, elääkö autenttisesti vai ei. Kukaan muu ei voi toisen puolesta tehdä tuota päätöstä, se on aina itsestämme kiinni.
Koska autenttisuus on valinta, jokainen meistä voi milloin tahansa valita elää autenttisesti, vaikkei olisi aiemmin näin elänytkään. Eletty elämä ei määritä meitä, mikäli emme siihen suostu. Koskaan ei ole liian myöhäistä todeta, että nyt saa riittää, tästä eteenpäin otan vastuun itsestäni ja autenttisuudestani. Valinta ei aina ole helppo, ja varsinkaan siinä pysyminen ei ole helppoa. On hyvä, jos löytää rinnalleen henkilöitä, joiden tukeen voi luottaa hankalina päivinä. Hankalia päiviä tulee nimittäin aina, se on varmaa.
Autenttisuus on jatkuva linjautumisharjoitus sen kanssa, kuka minä ytimeltäni olen ja minkälaisten asioiden puolesta minä seison.
Mikäli päätät valita autenttisuuden tien, niin tulet saamaan päivittäin useita tilaisuuksia linjautumisharjoitukselle. Päätöstäsi pysyä autenttisena testataan jatkuvasti. Kun tulet tästä tietoiseksi, huomaat nämä tilanteet helpommin ja itseluottamuksesi kasvaa onnistumisten myötä.
On myös äärettömän tärkeää pysyä itselleen armollisena silloin, kun ei onnistu pysymään itselleen täysin autenttisena. After all, we are all human! Itseään kannattaa rakastaa myös epäonnistumisissa, se kehittää itsemyötätuntoa.