Ajatuslahja – kun sanat ovat lahja.
On olemassa lahjoja, jotka voi avata. Ja sitten on lahjoja, jotka jäävät elämään.
On olemassa lahjoja, jotka voi avata. Ja sitten on lahjoja, jotka jäävät elämään.
Kesälomakausi lähestyy. Nyt on pakko painaa vielä hetken kaasua, että kohta pääset sinne talvella varatulle lomamatkalle kumppanisi tai perheesi kanssa.
Kannattaako henkilöstön kehittämiseen panostaa, kun nehän voivat sitten lähteä talosta?
Elämme yhteydettömyyden aikaa.
Autenttisuuteen liittyy oleellisesti totuudessa pysyminen. Tietysti myös muiden suuntaan, mutta myös itselle. Jokaisella meistä on oma totuus, jonka kuuleminen ja kuuntelu on aivan avainasemassa autenttisen elämän polulla.
Autenttisuus on minulle koko elämää läpileikkaava arvo ja toimintamalli. Se ei ole aina ollut sitä, ja siksi näen autenttisuuden valtavan suuren merkityksen nyt, kun peilaan elettyä elämääni nykyisen uskomus- ja arvojärjestelmäni valossa.